Leivänsyrjässä kiinni

Minulla on kaima, joka leipoo erinomaista leipää (ja jota siitä syystä kutsutaan toisinaan Limppu-Ullaksi). Hän paistaa kilon painoisia limppuja aina muutaman kerrallaan ja jakaa ylimääräiset tutuilleen.

Leivät on leivottu perinteiseen tapaan taikinajuureen, ilman hiivaa. Taikinaan pannaan kaikkea hyvää: luomujauhoja, siemeniä ja merisuolaa. Parhaimmillaan limppu on leipomista seuraavana päivänä. Silloin sitä kuuluu syödä, kunnes maha on niin pönäkkä, ettei kertakaikkiaan enää pysty jatkamaan - ei syömistä eikä mitään muutakaan.

Leipätiedotuksen tietolaarissa on yhtä ja toista leivästä, viljasta ja kuidusta. Terveys- ja ravitsemusasian ohella laariin on kerätty leipään liittyviä perinteitä ja kulttuuria. Leivän historia -osiossa kerrotaan muun muassa, että egyptiläisiä pidetään leivän keksijöinä. Ja että ennen vanhaan Suomessa leivottiin leipä papinverojen maksuksi.

Tarinoita ruisleivästä kertoo Hämeen, Kainuun, Karjalan ja Varsinais-Suomen leipäperinteestä. Maakuntien leipätarinoiden ohella sivuilla on jokunen perinteinen ohje.

Finnican verkkonäyttelyssä 10x suomalaisuus ruisleipä on itseoikeutetusti yksi meille läheisistä elementeistä. Sitähän monet ulkomailla reissaavat ensimmäiseksi kaipaavat - kotoista tummaa leipää.