maanantai 2. kesäkuuta 2008

Kielen mielestä ja arjen hulvattomuudesta

mikä on tämä savoa muistuttava kieli
joka roikkuu
suustani

Näin kirjoittaa Kari Hotakainen runossa Klonk klonk. Kieli on Hotakaisen työväline, ja hän hallitsee sen. Suomen kielestä syntyy hänen käsittelynsä jälkeen omaperäistä kaunokirjallisuutta. Hotakainen on löytänyt ilmaisun arjelle, joka on täynnä reikiä hulvattomuuden punkea sisään. Sen kun hoksaa, moni asia lakkaa rasittamasta.

Hotakainen ei kuitenkaan ole tämän jutun pääaihe. Suomen kielestä piti kirjoittamani. Ja siitä syystä, että törmään tämän tästä sivuihin, joiden kieliasu on viimeistelemätön, pahimmillaan suorastaan alkeellinen.

Huolimatonta kieltä on raskasta lukea. Sujuva teksti on ilo ja tuo viestin perille, vaikka aihe olisi etäinenkin. Sujuvuus ei synny luonnostaan eikä heti, mutta perusasiat voi tarkistaa, vaikka lauseet vielä takkuaisivatkin.

Kielitoimisto on instanssi, joka vastaa suomen kielen huollosta. Toimiston kotisivuille on koottu ohjeita, suosituksia sekä vastauksia tavallisimpiin kielikysymyksiin. Ihmiset kysyvät usein muun muassa välimerkityksestä, ison ja pienen alkukirjaimen käytöstä ja sanojen kirjoitusasusta.

Esimerkkejä: Kielitoimiston mukaan sekä internet että Internet ovat hyväksyttäviä muotoja. Dalai-lama puolestaan on arvonimi ja kirjoitetaan sen vuoksi pienellä. Ja luepa, pitäisikö verkottua, verkkoutua, verkostua, verkkoistua vai verkostoitua!

Tähän painavaan aiheeseen onkin hyvä lopettaa poiminnat. Juttujen kirjoittaminen on ollut mukavaa ja opettavaista. Lämmin kiitos lukijoille!

tiistai 27. toukokuuta 2008

Hatikka

Havaitsen jättimäisen rusakon pupeltamassa naapurin pihassa. Ymmärrän rusakkoa hyvin, sillä aidan takana ruoho on oikeasti vihreämpää, paksumpaa ja pidempää kuin meillä. Ovat vielä pulassa sen kanssa.

Hatikkaan on viikon aikana kirjattu 12 rusakkohavaintoa. Voikukasta on vain yksi kirjaus, vaikka niitä on se naapurin pihakin keltaisenaan. Mutta: Kissankäpälää on nähty Savonlinnassa, orvokkeja monessa paikassa. Ahomansikka kukkii ainakin jossain päin Espoota.

Luonnontieteellisen keskusmuseon ylläpitämässä palvelussa luontoharrastaja voi pitää verkkopäiväkirjaa luontohavainnoistaan. Merkinnät tulevat kaikkien käyttäjien katsottaviksi, ellei sitä varta vasten halua estää. Tiedoista hyötyvät myös tutkijat.

Uusimmat havainnot viikon ajalta näkyvät etusivulla. Kaikista havainnoista voi hakea lajiryhmän valitsemalla ja tarkentamalla hakua esimerkiksi paikkakunnalla ja ajanjaksolla.

perjantai 23. toukokuuta 2008

Meloen

Jenni kirjoittaa Lokikirjassa viisikkomme seikkailuista läheisillä melontavesillä niin informatiivisesti, että asiapuoleen ei ole mitään lisäämistä. Paitsi että kukalliset näppylähanskani värjääntyivät kastuessaan vihreiksi ja värjäsivät sitten vähän muutakin. Ei se mitään haitannut, kerrankos sitä naama vihreänä tullaan kotiin.

Melonta on kyllä hienoa, kaunista ja ystävällistä. Vesillä kanootissa rauhoittuu väkisinkin, kunhan pääsee ohi siksak-vaiheesta. Ja jättää kiireen ja suorituspaineet rannalle. Nuoleskelee vaan äänettömällä kulkupelillä rantakaislikkoja ja mökkirantoja ketään häiritsemättä.

Yksi kurssin opettajista huikkasi lopputohinoissa, että internetissä on hyvä Melontaopas. Siinä näytetään animaatioin ensinnäkin kaikki aloittelevalle melojalle tärkeät asiat: varusteet, kajakkiin nouseminen, melaote, eteenpäin melominen ja käännökset.

Pelastautumistaidot käydään myös läpi. Niihin kuuluvat kaatuminen ja uiminen, kajakin tyhjentäminen ja kääntäminen ja melakellukkeen avulla pelastautuminen.

Ylä- ja alatuennat ovat korjausliikkeitä, joilla estetään kajakin kaatuminen. Eskimopyörähdystä puolestaan tarvitaan, jos ja kun päätyy liian läheiseen kosketukseen veden kanssa. Nämä taidot vaativat harjoitusta eivätkä suju aloittelijalta. Mutta hyvä ne olisi osata, jos aikoo meloa tosissaan pitkää matkaa ja vaihtelevissa olosuhteissa.

Erinomaisesta oppaasta kiitämme Niko Hakkaraista. Jos ette saa sivua heti auki, älkää luovuttako. Se on joskus hiukan hidas (ja vaatii tietysti flashin).

tiistai 20. toukokuuta 2008

Oi, kaukainen Kanada

Vaikka maailma on jollain tasolla pienentynyt, Suomesta on ihan yhtä pitkä matka Kanadaan kuin ennenkin. Jos ei olisi, tuo ihana maa ei saisi olla minulta rauhassa päivääkään.

Kanadassa on paljon jääkiekkoa, kapeita kaukaloita ja maalintekijöitä. Sitähän olemme viimeiset pari viikkoa todistaneet. A Nation's Passion -sivustolla sanotaan itse asiassa, että jääkiekko syntyi Nova Scotiassa.

Mutta on siellä valtavasti muutakin.

Pinta-alaa Kanadalla on toiseksi eniten maailmassa, eniten on Venäjällä. Järjestys on siis sama kuin kisoissa. Mutta kun maan koko pysyy vakiona (yleensä ja oletuksena) ja kisamenestys vaihtelee, kaikki johtopäätökset olisivat hätiköityjä.

Maan poikki kulkeva valtatie, Trans-Canada Highway on lähes 8000 kilometrin mittainen. Se ulottuu Brittiläisen Kolumbian Victoriasta Newfoundlandin pääkaupunkiin St. Johniin. Välille mahtuvat Calgary, Vancouver, Saskatoon, Ottawa, Montreal, Québec City ja monet muut kaupungit. Halifax jää valtatiestä syrjään, sen eteläpuolelle, mutta ei mahdottoman kauaksi.

Junallakin pääsee, totta vie, yhden valtameren rannalta toiselle, Halifaxista Vancouveriin tai Prince Rupertin kaupunkiin. Winnipegistä voi poiketa Hudsonin lahdelle Churchilliin. Via Rail Canadan sivusto on monikielinen. Valitse ensin kieli ja klikkaa sitten vaikka karttaa, niin pääset tutkimaan kiintoisia junayhteyksiä.

Lopuksi sivuan vesiliikennettä palaamalla edellisen jutun teemaan: Nova Scotian rannoilla on olosuhteiden pakosta kymmeniä ja kymmeniä majakoita, enemmän kuin missään muussa Kanadan provinssissa. Niiden säilymisen puolesta toimiva järjestö (lyhyesti NSLPS) jakaa informaatiota mahdollisille vierailijoille tai muuten aiheesta kiinnostuneille. Galleriassa on raikkaita kuvia usein valkoisista majakkarakennuksista.

keskiviikko 14. toukokuuta 2008

Majakkana maailmassa

Majakoihin liittyy ripaus romantiikkaa arkisenkin ihmisen mielestä. Jotain haikean hienoa on ajatuksessa jylhästä majakasta yksinäisellä kalliosaarella.

Ja ollapa majakanvartija... Voiko majakanvartija olla ilkeä ihminen? Ei voi, vaan majakanvartija on luotettava ja harvasanainen, itsekseen kun on tottunut olemaan, mutta kuitenkin lämminsydäminen - ja partasuinen.

Mutta mitä luenkaan Merenkulkulaitoksen majakkasivulta: Kaikki Suomen majakat ovat nykyisin miehittämättömiä. Viimeinen miehitetty majakka, Pohjanlahden Norrskär, tyhjeni lopullisesti 1984. Muutos on ollut iso, kun vertaa sitä 1800- ja 1900-lukujen taitteeseen, jolloin Suomen vesien majakoissa ja majakkalaivoissa oli henkilökuntaa yhteensä 261.

Väylien varsilta -julkaisussa kerrotaan muun ohella majakoiden väen elämästä. Artikkelin on kirjoittanut Seppo Laurell, ja sehän takaa laadun. Julkaisu sisältää paljon muutakin asiaa Suomen historiallisista merimerkeistä ja luotsipaikoista. Erityisesti otsikot Kummelit, Kaasat ja Pookit herättivät sisämaan kasvatissa ihmetystä ja ihastustakin. Että joku on osannut nimitykset keksiä!

Jos hurahdit, liity Suomen Majakkaseuraan! Sen jäsenet kunnostavat vanhoja majakoita ja tekevät majakkaretkiä Suomessa ja ulkomailla. Seura on myös vuokrannut Gustavsvärnin majakkasaarelta sumusireenin hoitajan talon. Siellä majakkaharrastajia tapaa kesäisin, ja heitä voi vaikkapa pyytää saarikävelyn oppaaksi.

lauantai 10. toukokuuta 2008

Philharmonia-orkesteri

Philharmonia-orkesteri on lontoolainen huippuorkesteri, jonka seuraava ylikapellimestari on Esa-Pekka Salonen. Pelkästään se riittäisi vinkkaamisen syyksi, mutta orkesterin kotisivut ovat tutustumisen arvoiset ihan ilman kytkentääkin.

Uudet kuulijasukupolvet eivät itsestään täytä taidemusiikin saleja, vaan kilpailu on kovaa. Koulukiertueiden ja muiden suorien kontaktien lisäksi tämä orkesteri on satsannut sivujensa sisältöön kiitettävästi.

Orkesteri, sen soittimet, soittajat, johtajat ja muut jäsenet luonnollisesti esitellään. Konserteista ja muista tapahtumista tiedotetaan, lippuja voi varata ja sen sellaista, mutta erityisen mielenkiintoinen on interaktiivinen musiikkikasvatussivu The Sound Exchange.

Sivulla pääsee tutustumaan orkesterisoittimiin ja niiden soittamisen tekniikkaan myös kuva- ja ääninäytteiden avulla. Erityisiä kuunteluoppaita on laadittu orkesterin ohjelmistoon kuuluvista tai kuuluneista teoksista. Opasvalikoiman säveltäjänimiä ovat esimerkiksi Beethoven, Ravel ja Sibelius.

Orkesteri myös lähettää esittämäänsä musiikkiin liittyviä filmejä podcasteina ja ylläpitää ääninäytekirjastoa. Foorumin vilkkaimmat keskustelut käydään soittimista, musiikista ja orkesterin ohjelmistosta.

Tätä sivustoa pitää ehdottomasti tutkia paikassa, jossa voi myös kuunnella.

maanantai 5. toukokuuta 2008

Mukava mukula

Maa-artisokkaa on syöty Suomessa jo ennen perunaa, 1600-luvulla. Perunan tavoin maa-artisokka on kotoisin kaukaa, Pohjois-Amerikasta, jossa intiaanit käyttivät sitä ravinnokseen.

Maa-artisokan varsimukulat ovat vinkeän näköisiä ja hankalia kuorittavia, mutta maukkaita. Niistä saa erinomaista sosekeittoa. Saa niistä kamalaakin sosekeittoa, mutta niin kai melkein mistä vaan.

Diabetesta sairastaville maa-artisokkaruoat sopivat erityisesti. Sanovat, että herkkävatsaisen kannattaa totutella mukuloiden sisältämään inuliiniin vähitellen.

Maa-artisokka istutetaan maahan keväällä ja sato korjataan myöhään syksyllä. Mukulat säilyvät myös maassa talven yli. Osan sadosta voi syödä keväällä ja loput istuttaa uudestaan.

Jos maa-artisokan antaa vain olla maassa, se kuulemma leviää holtittomasti. Kasvina se on korkea, kestävä ja kauniskin kukkiessaan. Saaristossa sitä on käytetty aitana suojaamassa kasvimaata.

Maatiainen-yhdistys on valinnut maa-artisokan tämän vuoden maatiaiskasviksi. Yhdistys odottaa jäsentensä kokemuksia sen käytöstä ja viljelystä. Kannattaa vierailla yhdistyksen kotisivulla. Siellä kerrotaan muistakin perinnekasveista, maatiaisroduista ja perinnemaisemista.

Rosmariini kokkasi maa-artisokkapaistosta, bloggasi siitä ja sai kommentteja ja lisävinkkejä.

Kotimaiset kasvikset ry:n sivulla on lyhyt tietoisku maa-artisokasta ja viisi reseptiä.

Näillä pääsee jo hyvin alkuun.