Jenni kirjoittaa Lokikirjassa viisikkomme seikkailuista läheisillä melontavesillä niin informatiivisesti, että asiapuoleen ei ole mitään lisäämistä. Paitsi että kukalliset näppylähanskani värjääntyivät kastuessaan vihreiksi ja värjäsivät sitten vähän muutakin. Ei se mitään haitannut, kerrankos sitä naama vihreänä tullaan kotiin.
Melonta on kyllä hienoa, kaunista ja ystävällistä. Vesillä kanootissa rauhoittuu väkisinkin, kunhan pääsee ohi siksak-vaiheesta. Ja jättää kiireen ja suorituspaineet rannalle. Nuoleskelee vaan äänettömällä kulkupelillä rantakaislikkoja ja mökkirantoja ketään häiritsemättä.
Yksi kurssin opettajista huikkasi lopputohinoissa, että internetissä on hyvä Melontaopas. Siinä näytetään animaatioin ensinnäkin kaikki aloittelevalle melojalle tärkeät asiat: varusteet, kajakkiin nouseminen, melaote, eteenpäin melominen ja käännökset.
Pelastautumistaidot käydään myös läpi. Niihin kuuluvat kaatuminen ja uiminen, kajakin tyhjentäminen ja kääntäminen ja melakellukkeen avulla pelastautuminen.
Ylä- ja alatuennat ovat korjausliikkeitä, joilla estetään kajakin kaatuminen. Eskimopyörähdystä puolestaan tarvitaan, jos ja kun päätyy liian läheiseen kosketukseen veden kanssa. Nämä taidot vaativat harjoitusta eivätkä suju aloittelijalta. Mutta hyvä ne olisi osata, jos aikoo meloa tosissaan pitkää matkaa ja vaihtelevissa olosuhteissa.
Erinomaisesta oppaasta kiitämme Niko Hakkaraista. Jos ette saa sivua heti auki, älkää luovuttako. Se on joskus hiukan hidas (ja vaatii tietysti flashin).
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti