torstai 20. joulukuuta 2007

Joulukollaasi

Jos olisin yliluonnollinen enkä tavallinen, teleporttaisin Keski-Eurooppaan ihastelemaan jouluvalmisteluja. Ilmiintyisin jossain böömiläisessä kylässä tai Elsassin keskiaikaisissa kaupungeissa. Joulu olisi sielläkin lumeton, mutta silti hyvä ja kaunis.

Suomalaisen kirjallisuuden seuran paketista aukeaa vanhan ajan joulu. Jouluperinteet, jouluolennot ja jouluvarusteet esitellään mukavan levollisesti ja asiallisesti. Tekstivoittoinen ulkoasu on kuin itsestään vastalause tämän joulunalusajan kaikkinaiselle kohtuuttomuudelle.

Tähti se kulukeepi -verkkonäyttelyssä kerrotaan kaiken muun mielenkiintoisen ohella, että tiernapoikia tähtineen tavattiin Oulun kaduilla ainakin jo 1870-luvun alussa. Kerrotaan myös, että kun kiertelevät poikaporukat, "roikat", kohtasivat, syntyi helposti tappelu. Tappelussa yritettiin siepata kilpailijoiden tähti.

Kotimaisten kielten tutkimuskeskus Kotus hemmottelee meitä joulukuussa kieli- ja jouluaiheisilla jutuilla. Paneudutaanpa esimerkiksi pähkinöiden ja jouluporsaiden taustoihin. Uusi kirjoitus ilmestyy joka päivä (toivottavasti jouluun asti).

A Victorian Christmas - A Christmas is Coming on Malcolm Warringtonin kauniisti ja huolellisesti tekemä sivusto vanhan ajan joulunvietosta Englannissa. Kirjoitukset, kortit ja muu kuvitus luovat jännän tunnelman.

Viktoriaanisen ajan britit toivottelivat mielellään hyvää joulua eläinaiheisilla korteilla. Jouluinen eläintarha on uskomaton. Tervehdykset saavat välillä huvittavia ja hiukan omituisiakin sävyjä. Kiitos, Malcolm, tästähän tulee hyvälle tuulelle!

Joulumieltä kaikille!

maanantai 17. joulukuuta 2007

Lipeäkalan arvoitus

Erään lounaskeskustelun jälkeen rupesin ihmettelemään, miksi minulta puuttuu syvällinen suhde lipeäkalan tavallisimpaan olomuotoon, valkoiseen höttöön lautasella (kera hiukan limaisen valkokastikkeen). Muistin kuitenkin ihan selvästi, miten meillä liotettiin kuivattuja kaloja aina ennen joulua. Kuka ne söi, jos en minä?

Soitto äidilleni selvitti asian: Lipeäkalasta laitettiin meillä kalasoppaa, jota syötiin aattona päivällä. Keitossa oli vain kalaa ja pippurilla maustettu ja kermalla pehmennetty liemi. Uskallan väittää mitään muistamatta, että se oli hyvää.

Pro Kala ry julistaa, että lipeäkala on muutakin kuin joulukala. Sivulla kerrotaan, että suomalaiset lipeäkalat valmistetaan yleensä molvasta. Kuivatut fileet liotetaan sooda-kalkkivedessä ja pakataan sen jälkeen annospusseihin. Kala on käyttövalmista, mutta halutessaan sen voi upottaa hetkeksi kylmään veteen.

Ruotsalaiset lipeäkalatuottajat
kunnioittavat perinteistä tapaa valmistaa ja tarjota lipeäkalaa, mutta tuovat mukaan myös uusia tuulia. Kymmenen ruotsalaisen huippukokin valmistamista lipeäkalaruoista on ohjeet ja kuvat.

Lipeäkalalle omistettu museo sijaitsee Mollösundissa, Ruotsin länsirannikolla. Kesällä 2006 kävijöitä oli nelisentuhatta.

Jos haluat valmistaa alkuperäistä lipeäkalaa liottamisesta lähtien, selviät esimerkiksi Kokki Kolmosen ohjeilla.

Englanninkielisen Wikipedian artikkeli
sisältää selostuksen lipeäkalan alkuperästä, valmistuksesta ja tarjollepanosta, kulttuurihistoriallista taustatietoa ja huumoriakin.



tiistai 11. joulukuuta 2007

Junamies, ota völjyyn!

Oletetaan, että asut vaikka Lontoossa ja haluat matkustaa sieltä jonnekin Euroopassa. Ja oletetaan vielä, ettet perusta lentokoneista - lentäminen ällöttää ja saastuttaa ja kentillä odottaminen on viheliäistä. Junat ja laivat kelpaavat sinulle mainiosti.

Seuraava, edellisiä hurjempi oletus on, että haluatkin matkustaa junalla ympäri Kiinaa tai Intiaa tai peräti seikkailla Afrikan maiden rautateillä.

The Man in Seat Sixty-One
on silloin parasta matkaseuraa, mitä ajatella voi. Se kertoo, mistä saa liput helpoiten, tarjoaa aikatauluja ja yhteystietoja, neuvoo reittejä ja antaa tuhottomasti käytännön vinkkejä. Esimerkiksi: on hyödyllistä saada tietää, miten mukavasti tai epämukavasti eri maiden junissa ja niiden osastoissa matkustetaan.

Mies, joka istuu paikalla 61, on englantilainen rautateiden ammattilainen Mark Smith. Paljon työkseen ja huvikseen matkustellut herra pani sivuston alulle hetken mielijohteesta. Kuudessa vuodessa pieni alku on kasvanut laajaksi, suosituksi ja palkituksi palveluksi.

Informaatiota on paljon, joten aikaa tarvitaan! Minun on pakko tällä erää lopettaa, muuten matkakuume heittää minut ties minne.

perjantai 7. joulukuuta 2007

Petkele

Enkä tehnyt lyöntivirhettä vaan ajattelin oikeasti petkelettä. Petkeleen toinen nimi on hakkuri. Petkelettä tarvitaan, kun tehdään rosollia eli pilkotaan pieniksi kuutioiksi punajuuria ja porkkanoita ja mitä nyt kukakin rosolliinsa eli sallattiin pilkkoo. Alustana toimii puinen kaukalo.

Hakkurin eli petkeleen ja sallattikaukalon eli rosollikaukalon muodostama kiinteä pari on Suomen maatalousmuseon kuukauden esine nyt joulukuussa. Viime kuussa museo esitteli keinoutareen, toukokuussa kaviohöylät. Arkistossa on muiden muassa apilanhankaaja, Fiskars 10 ja Hankkijan lippalakki-klassikko. Kävijöiltä toivotaan lisätietoja ja kommentteja esineistä.

Sarka-museon sivuilla on myös pieni helmi,
museonjohtaja Juha Kuisman artikkeli
Uhanalaiset hirsiladot. Hirsinen heinälato oli entisaikaan maaseudun yleisin rakennus. Silloin kun luonnonheinä niitettiin niityiltä, tarvittiin myös latoja, joihin heinät varastoitiin. Lainaan Kuisman, heinälatojen esteetikon, tekstiä:"Mittasuhteiden kannalta vinoseinäinen lato on kaunis. Alaspäin kapeneva runko antaa rakennukselle ryhtiä ja itsenäisyyttä. Voi sanoa, että tällainen lato seisoo eikä makaa tai löhöä."

sunnuntai 2. joulukuuta 2007

Paketissa vuohi tai lehmä

Päällikkötason ihminen täytti komeasti vuosia. Lahjojen joukossa oli viisi vuohta. Sankaritar ei pannut sitä ollenkaan pahakseen vaan oli vallan tyytyväinen uuteen etäkarjaansa. Vuohet köpöttävät nyt jossain päin Afrikkaa ja ovat perheilleen iso ilo ja hyöty.

Kirkon Ulkomaanavun Toisenlainen lahja -sivuston kautta voi antaa lahjaksi koulupuvun, puuntaimia, vuohen, viisi sikaa, starttirahan, huussin tai jotain muuta konkreettista.

Lahjaksi lehmä on Suomen World Visionin palvelu, ja sieltä voi lahjoittaa lehmän lisäksi esimerkiksi pätkän vesiputkea, huopia ja valoa vuodeksi.

Palvelut toimivat verkkokaupan tapaan. Maksuvaihtoehdoissa on joitakin eroja, mutta useiden pankkien verkkopankit käyvät molemmissa.

Suomen Lähetysseuran VillageLife poikkeaa toteutukseltaan edellisistä. Pelihenkisessä palvelussa voi tehdä lahjoituksia ja seurata avun vaikutusta virtuaalikylissä Nepalissa, Kaakkois-Aasiassa sekä Länsi- ja Etelä-Afrikassa. Kylissä voi valita kohteen, johon antaa lahjoituksen ja varat käytetään todellisuudessa vastaavaan työhön. Sivuston kylät ovat virtuaalisia, mutta ne perustuvat todellisiin avustuskohteisiin.

Ja kaikille kolmelle palvelulle on yhteistä se, että rahasummalla, joka meille on pieni, saa ihmeitä aikaan!

Enkä halua unohtaa muita tapoja jakaa hyvää joulun alla. Jos haluat auttaa 90-vuotiaan Suomen vähävaraisia, kannattaa muistaa ainakin Pelastusarmeijan Joulupata ja SPR:n, YLE:n ja MLL:n yhteinen Hyvä joulumieli -keräys.

tiistai 27. marraskuuta 2007

Tuomas Ragvaldinpojan operaatio

Tuomas Ragvaldinpoika syntyi vuonna 1724 Tyrväällä. Hänellä oli syntyessään huuli- ja kitalakihalkio, joka teki hänen puheestaan epäselvää ja kasvoistaan rujot.

Tuomas oli kuitenkin rohkea mies: hän lähti 1760-luvulla korjauttamaan leikkauksella vammaansa. Operaatio oli tuon ajan menetelmillä tuskallinen mutta ilmeisen onnistunut, sillä jonkun ajan kuluttua leikkauksesta Tuomas meni naimisiin ja perusti perheen.

Tuomas Ragvaldinpoika kirjoitti kokemuksestaan Suomen ensimmäisen maallisen arkkiveisun. Hän kuvaa siinä hyvin elävästi leikkauksen kulkua ja ilmaisee kiitollisuuttaan sekä jumalaa että välskäriä kohtaan.

Suomen kirjainstituutin virtuaalimuseossa on
kiinnostava verkkonäyttely tuosta originellista talollisen pojasta ja kansanrunoilijasta. Näyttelyssä on arkkiveisun tekstin lisäksi tuokiokuva Tyrvään markkinoilta 1763, Aarne Rintalan kommentteja varhaisesta plastiikkakirurgisesta toimenpiteestä ja taustatietoa arkkiveisuista

torstai 22. marraskuuta 2007

Kasuaarin kallo

Pääkallo on mahdottoman tärkeä inhimillinen ja eläimellinen asia. Samalla se on kammottavan kammottava. Sen avulla voi pienikin ihminen säikäyttää ainakin äidin ja mummon. Se on hyvä pelote: Jos juot tätä, huonosti käy!

Symbolina pääkallo muistuttaa kuolevaisuudesta, joskus lempeästikin. Se voi myös todistaa pahoista teoista vielä aikojen päästä.

Kalifornian tiedeakatemian verkkonäyttelyssä on hyviä kuvia eri eläinlajien kalloista. Siinä myös annetaan tietoa kallojen rakenteesta ja kerrotaan niiden erityispiirteistä. Interaktiivisessa osiossa voi pyöritellä esimerkiksi sarvikuonon, kirahvin tai kasuaarin kalloa. Pyörittely vaatii QuickTimen.

Oma mielenkiintoinen osionsa on Skulls in culture, jossa on esimerkkejä siitä, miten pääkallo on ollut kuvataiteissa sekä elämän että kuoleman symboli.

perjantai 16. marraskuuta 2007

Lindgren-lapsuus

Kaikilla ihmisillä pitäisi olla Lindgren-lapsuus. En tarkoita mitään idylliä, vaan elämää Astrid Lindgrenin kirjojen kanssa. Nihkeäkin päivä kääntyy voitoksi, kun aikuinen pysähtyy lukemaan lapselle ääneen tarinoita Pepistä, Melukylän lapsista, Ronjasta, Eemelistä ja muista ystävistä.

Jos Astrid Lindgren eläisi vielä, hän olisi nyt satavuotias. Ei mikään mahdoton ajatus, sillä hän eli pitkän elämän.

Suomalaisen kustantajan sivulla on hiukan tietoa kirjailijasta ja luettelo suomennetuista kirjoista.

Lapsille suunnattuun Astrid-tietokantaan on otettu mukaan Lindgrenin vähemmän tunnettuja hahmoja kuten Kalle Mestarietsivä, Hirmu-Niilo, Lotta ja Marikki. Kaikkein tutuimmat suosikit, esimerkiksi Peppi ja Eemeli, on jätetty ulkopuolelle. Tietokannasta löytyy tietoja yli 40 suomenkielisestä teoksesta.

Ruotsalaisten kustantajien julkaisemalla sivustolla on tietoa Lindgrenistä, otteita hänen kirjoistaan ja näytteitä niiden kuvituksesta. Sivut ovat ruotsiksi, englanniksi ja saksaksi.

Astrid Lindgrenin muistopalkinto on maailman suurin lasten- ja nuortenkirjallisuudelle myönnettävä palkinto. Voittajan nimi julkistetaan aina maaliskuussa Vimmerbyssä. Palkinnosta kertova sivusto on monikielinen.

Astrid Lindgrens Värld on teemapuisto Vimmerbyssä, Lindgrenin synnyinpaikkakunnalla.

Junibacken, Astrid Lindgrenin tarinoille omistettu satutalo sijaitsee Tukholmassa, Djurgårdenin saarella.

keskiviikko 14. marraskuuta 2007

Eettisiä valintoja tekemään

Lisäys edelliseen juttuun: Suomen Kuluttajaliitto yhteistyökumppaneineen on julkaissut uuden sivuston eettisiä kysymyksiä pohtivalle kuluttajalle. Eettinen Valinta antaa yksinkertaisia ja käytännönläheisiä neuvoja erilaisiin hankintatilanteisiin. Hakutoiminnolla voi hakea artikkeleita esimerkiksi kodinkoneista tai puutarhanhoidosta. Tekijät myös toivovat kaiken kansan vinkkejä sivujen käyttäjiltä.

perjantai 9. marraskuuta 2007

Jämäkästi kuluttajan asialla

Farkut ovat kulahtaneet hävettävään kuntoon, sähköhella on vanha raakki ja kirjahylly liian pieni. Hehkulamppujen tilalle pitäisi vaihtaa energiaystävälliset. Joulukin on ihan kohta. Tiedossa on siis raskaan sarjan kuluttamista.

Kuluttaminen ei ole niin yksinkertaista kuin luulisi. Kuluttajan on tehtävä valintoja. Viisas ja vastuullinen kuluttaja ottaa kantaa eettisiin kysymyksiin, kuormittaa hankinnoillaan ympäristöä mahdollisimman vähän ja onnistuu vielä tekemään ostoksen, johon on tyytyväinen. Ja osaa toimia, jos jotain menee pieleen.

Onneksi on olemassa Kuluttajavirasto ja sen verkkopalvelu.

Viraston tiedotteissa on esillä ajankohtaisia asioita, esimerkiksi: "Lentoja markkinoidaan internetissä harhaanjohtavasti" tai "Bindeez-leluhelmet pois lasten ulottuvilta". Oikealta palstalta pääsee teemakokonaisuuksiin, neuvojahakuun ja oikopolkuja pitkin keskeisiin asioihin.

Kuluttajan oikeudet on yksi palvelun keskeisistä kokonaisuuksista. Siinä käsitellään hintoja, etämyyntiä, käyttöohjeita, matkan peruuntumista, virheellistä tuotetta ja montaa muuta tavalliselle kuluttajalle tärkeää asiaa. Tyytymätön kuluttaja saa täältä myös ohjeet valituksen tekemiseen.

Eko-ostajan opas on jo klassikko. Oppaasta saa apua yhtä hyvin se sähköhellan hankkija kuin ahkera kosmetiikan kuluttajakin. Oppaan ensimmäinen painos julkaistiin vuonna 1993 kirjana. Nykyisin se ilmestyy vain internetissä. Opasta on toimittanut alusta alkaen Pauli Välimäki.

Kuluttaja-lehdessä on mm. testejä. Useimmat niistä aukeavat täydellisinä vain lehden tilaajille, mutta jotkut ovat vapaasti kaikkien tutkittavissa. Uusimmassa kaikille avoimessa testissä on vertailtu 48 televisiota.

Kuluttajavirasto on myös ollut mukana tekemässä kahta tietokonepeliä. Niistä vanhempi, Galaktori, on houkuttelevasti "peli elämästä, valinnoista ja armenialaisesta postipaketista". Sen jatko-osa on yli 15-vuotialle suunnattu Galactor - The Codebreakers. Koodinmurtajien aiheena on nettikuluttamisen ongelmat.

keskiviikko 7. marraskuuta 2007

Nostalgisia matkailukuvia

Lokakuussa julkaistiin kirja, joka on täynnä nostalgiaa. Come to Finland -teokseen on kuvattu satoja suomalaisia matkailujulisteita vuosilta 1851—1965. Kirjan nettisivulta saa jonkinlaisen käsityksen siitä, kuinka taidokkaita ja elegantteja olivat julisteet, joilla matkailijoita houkuteltiin Suomeen. Ja tosiaan, nettisivu on vain maistiainen. Kirja kannattaa hankkia käsiinsä. Se on ainakin täällä Hämeenlinnan kirjastossa.

Matkailunostalgiaa on talletettu myös tälle sivustolle, jolla on pitkä nimi: Graphic Design from the 1920s and 1930s in Travel Ephemera. Tekijä on ollut kiinnostunut nimenomaan matkailuesitteistä, aikatauluista ja muista pienistä painotuotteista, ei niinkään julisteista. Esitteet ovat peräisin Euroopasta. Suomen edustajat löytyvät Nautical-osiosta. Etusivun väritys nostaa hiukset pystyyn, mutta siitä pääsee ohi klikkaamalla sopivaa linkkiä.

lauantai 3. marraskuuta 2007

Ihan pakko saada uudet kengät

Hahmottelimme kenkäfriikin painajaisen: messuhalli täynnä tuhansia hurmaavia kenkäpareja - ja niistä pitäisi valita kolme. Itku siinä tulisi.

Torontossa sijaitsevan kenkämuseon sivulla on verkkonäyttely All about Shoes. Se esittelee länsimaisten kenkien historiaa ja eri etnisten ryhmien jalkineita. Nykyiset kengät näyttävät jopa valjuilta, kun niitä vertaa intiaanien mokkasiineihin tai nigerialaisiin ratsastussaappaisiin.

National Geographicin pienessä valokuvanäyttelyssä Every shoe tells a story on kenkiä laidasta laitaan: ikivanhoista sandaaleista Blahnikeihin, 1500-luvun vauvankengistä avaruussaappaisiin.

Solemates: The Century in Shoes keskittyy 1900-lukuun. Sen kenkiä voi tutkia vuosikymmenittäin. Antia täydentävät jutut Gaza Bowenin luomuksista, vaarallisista kengistä ja Ihmemaa Ozin rubiiniavokkaista.

tiistai 30. lokakuuta 2007

Ortodokseille ja ortodoksisuudesta kiinnostuneille

Tämän jutun voisi kuitata yhdellä lauseella: Ortodoksi.net on hyvä sivusto.

Kerron kuitenkin hiukan lisää. Olen aina pitänyt sen ulkoasusta; se on sopivan hillitty ja kestää katselua. Sivusto on kasvanut fiksusti. Uutta sisältöä tulee säännöllisesti ja lisäykset on nostettu etusivulle.

Sisältönä on liturgisia tekstejä, tietoa ortodoksisesta kirkkovuodesta ja tietopankki, joka on "ortodoksisuuden ja ortodoksisten käsitteiden talletuspaikka".

Mediasalissa on audiovisuaalista ja interaktiivista aineistoa sekä oppimateriaalia, muun muassa panoraamakuvaa Valamon luostarista, ortodoksisanakirja ja ikonigalleria.

Keskusteluun voivat osallistua kaikki ortodoksisuudesta kiinnostuneet. Rekisteröityminen vaaditaan ja ylläpitäjät suosittelevat oman nimen käyttämistä keskustelussa. Aiheeksi voi valita vaikkapa ikonimaalauksen.

Etusivulta (ja Mediasalista) aukeava Virtuaalikirkko-linkki vie sisälle Joensuun Pyhän Nikolaoksen kirkkoon. Voit liikkua kirkossa ja tutustua ikoneihin ja muihin esineisiin.

Ortodoksi.net -sivustoa ylläpidetään yksityisten ortodoksien vapaaehtoisvoimin.

perjantai 26. lokakuuta 2007

Eläväisiä kirjaimia

H-kirjaimesta tulee Hippopotamus, K:sta Koala, A on Antelope...

Bembo´s Zoo on eläinten nimillä, muodoilla ja äänillä leikkivä kuvakirja. Se sopii ihan pienille, vaikka ensimmäisten englannin sanojen opetteluun. Kaunis toteutus viehättää aikuistakin.

tiistai 23. lokakuuta 2007

Kuva joka päivä

Loistavassa Smoke-elokuvassa tupakkakauppias ottaa valokuvan yhdestä ja samasta kadunkulmasta jokaisena aamuna. Ajatus on yksinkertaisesti kiehtova.

365.fi kääntää idean toisinpäin: uusi kuva otetaan joka päivä, mutta paikka vaihtuu. Arkisia, pieniä asioita tallennetaan Suomessa ja maailmalla. Kuvaajien tiimissä on kuvajournalismin opiskelijoita, valmiita journalisteja, freelance-valokuvaajia ja valokuvauksen harrastajia.

torstai 18. lokakuuta 2007

Menneen kesän eläin

Sudenkorennot elävät aikuisina vesistöjen äärellä tai ainakin lisääntyvät siellä. Niiden toukat kehittyvät vedessä. Suomessa elää 54 sudenkorentolajia.

Sudenkorennot ovat usein erittäin taitavia lentäjiä ja niillä on hyvä näkö. Molempia ominaisuuksia tarvitaan, kun saalistetaan lentäviä hyönteisiä tai muita sudenkorentoja. Toukkavaiheessa ne voivat syödä jopa pieniä kaloja (!).

Ihmiselle sudenkorennoista on enemmän hyötyä kuin haittaa, nappaavathan ne viheliäisiä hyttysiä ja paarmoja. Ja iloa tästä kauniista, hohtavasiipisestä eläimestä on - kukapa ei ihailisi sähkönsinisenä tai smaragdinvihreänä välkkyvää neidonkorentoa.

Kaikki edelläolevat faktat luin Suomen Sudenkorentoseuran erinomaisilta verkkosivuilta KorentoWiki. Siellä on myös kuvia ja lajitietoa ja harrastajan opas. Tutustukaa ihmeessä, vaikka sudenkorentojen aika onkin tältä vuodelta ohi!

tiistai 16. lokakuuta 2007

Kevyttä kieltenopiskelua

Kielitaito ruostuu helposti. Internet tarjoaa monia konsteja, joilla sitä ruostetta voi raaputella. Välineen ei tarvitse olla raskas, vaan oppia voi leikin varjollakin.

Valitsin rentouttavaksi aluksi pelinomaisia ja viihteellisiä kielisivustoja. Osa niistä on suunnattu peruskoululaisille, mutta ne sopivat ihan hyvin myös aikuisopiskelijalle. Kaikkien vaatimuksena on, että selaimessa on flash-ohjelma.

Två promenader i Stockholm on opastettu virtuaalivierailu Tukholmaan. Ensimmäisellä kävelyllä tutustutaan Gamla Staniin, toinen vie Södermalmilta keskikaupungin halki Östermalmin kauppahalliin. Tarkoitus on harjoittaa perusopetuksen 9-luokkalaisten kuullunymmärtämistä. Puhuttu kieli on melko helppoa.

BBC:n Wordmasterin
avulla voi testata englannin sanaston tuntemusta. Vaikeustasoja on kolme.

Das Gartenzwergabenteuer (Puutarhatonttuseikkailu) on peli muutaman vuoden saksaa opiskelleille peruskoululaisille. Siinä ratkotaan tehtäviä saksankielisissä kaupungeissa. Matka on parasta aloittaa Berliinistä.

France Aventures -seikkailupeli vie vastaavasti matkalle Ranskaan. Ohjelma sopii niille, joilla on muutaman vuoden ranskan opinnot takanaan.

Tästä onkin hyvä jatkaa Makupalojen kielilinkkeihin. Niiden joukossa ovat mm. YLE:n ja BBC:n erinomaiset opiskeluaineistot.

keskiviikko 10. lokakuuta 2007

Nobelprize.org

Olemme keskellä Nobel-aikaa. Lääketieteen, kemian ja fysiikan palkinnot on jo jaettu ja uteliaisuudella odotetaan jäljellä olevia. Huomenna palkitaan kirjailija, perjantaina rauhantekijä. Ensi viikolle jää taloustieteen palkinto.

Voisi luulla, että Nobel-säätiön virallinen sivusto olisi jotensakin tylsä, mutta ei se ole. Jos haluatte tietää, miten palkinto on saanut alkunsa, ketkä sitä tänä päivänä jakavat ja mikä on myöntämisprotokolla, sivuilta löytyy tarvittava informaatio. Palkinnon saajien joukkoa voi tutkia vuosittain tai aloittain. Palkituista ja heidän työstään on hyvät taustatiedot. Sivusto on englanninkielinen.

Kannattaa katsastaa myös sivuston pelit. Niiden avulla valaistaan palkittujen löytöjä ja saavutuksia. Selvitä, miksi jotkut muovit sulavat kuumentuessaan, toiset eivät. Entä mitä muistat Kärpästen herrasta? Lähetä kyyhkyset rakentamaan rauhaa ja tutki miten malaria tarttuu!

Sivusto sisältää myös suurelle yleisölle suunnattua informaatiota. Nämä esitteet ovat PDF-muodossa eli niiden lukemiseen tarvitaan Acrobat Reader.
Kemia: From artificial fertilizers to clean exhaust
Fysiikka: Better read-out heads for pocket size devices
Taloustiede: Asymmetric information and economic institutions

Lääketieteestä ei vastaavaa julkaisua ole, mutta lehdistötiedote tai "kahden minuutin" tiivistelmä auttanevat alkuun:
Press Release
Speed Read: Making Model Mice

torstai 27. syyskuuta 2007

Ei-toivottuja kotieläimiä

Parista sokeritoukasta vessan nurkissa ei kai kukaan hätkähdä, mutta jos kotiin punkeaa suuria määriä outoja ötököitä, voi olo alkaa tuntua ikävältä. Ötökät on ensin tunnistettava, jotta tietäisi mitä pitää tehdä: sopeutuako yhteiseloon vai ryhtyäkö hävityshommiin.

Helsingin kaupunkin ympäristökeskuksen sivuilla on hyvä opas tunnistamisen, torjumisen ja hävittämisen avuksi.
Kuopion yliopiston Sisätilojen tuholaiset esittelee kotien tuhoeläinlajistoa, mutta ehkä hieman vaikeaselkoisemmin kuin edellinen opas.
Transmeren hyönteissivulla on paitsi syöpäläisiä ja elintarvike-, tekstiili- ja rakennuspuutuholaisia, myös mäkäräisiä, polttiaisia, hirvikärpäsiä ja punkkeja.

tiistai 25. syyskuuta 2007

Haft Awrang

Freer & Sackler -gallerioiden verkkonäyttelyissä on montakin kiintoisaa esitystä, mutta poimin niistä yhden erittäin kauniin. Rullatkaa näyttelylistaa niin pitkälle, että löydätte tekstin Arts of the Islamic World. Otsikon alla on Haft Awrang. Haft Awrang (Seitsemän valtaistuinta) on teos, jossa on 1400-luvulla eläneen persialaisen runoilijan Abdul-Rahman Jamin tekstit ja 1500-luvulla tehty kuvitus. Näyttelyyn kuuluu myös englanninkielinen selostus ja taustamusiikki.

lauantai 22. syyskuuta 2007

Autoton kaupunki

Just nyt, parasta aikaa, vietetään autotonta päivää ja mennyt viikko oli liikkujan viikko teemalla "Kadut kansalle". Autotonta päivää vietetään jo kahdeksatta kertaa. Päivän tavoitteena on saada ihmiset pohtimaan, miten arkipäivän valinnat vaikuttavat ympäristöön ja terveyteen.

Aamun lehdessä kerrottiin, millä keinoin kolme suurkaupunkia yrittää ratkaista kasvavan autoistumisen aiheuttamia ongelmia: Lontoossa on otettu käyttöön ruuhkamaksut, Tukholmassa tietullit ja Pariisissa voi huristella ilmaisella kaupunkipyörällä.

Autoton päivä -sivustolla on mm. tietoa päivän historiasta ja tavoitteista.
Ota kantaa -foorumilla voi vielä ensi viikon ajan keskustella aiheesta Kaupunkielämä ilman autoja. Puheenvuoroja on tätä kirjoitettaessa jo yli sata.
Europan Mobility Week -sivuilla voi käydä katsomassa, mitä Euroopan muissa maissa tapahtuu.
Autoton keskusta on Antero Alkun laatima luonnos Helsingin autottomasta keskustasta.

Oma päiväni on autoton, kuten tavallista. Kävelin aamulla töihin sateessa. Jalkakäytävillä oli punaisia ja keltaisia vaahteranlehtiä.

tiistai 18. syyskuuta 2007

Asiaa parlamentista

Eduskunnan uudistunutta verkkopalvelua käytiin esittelemässä täällä tänään. Palvelujohtaja Virpi Johanssonin ja tietoasiantuntija Sari Kosken hyvistä esityksistä jäi päällimmäisenä mieleen se, että palvelu sisältää valtavan määrän informaatiota. Ja että sivuston uudistamisella sisältö on pyritty tuomaan selkeästi meidän kaikkien ulottuvillemme.

En käy kaikkea tässä läpi (en suinkaan!), mutta jo ihan etusivulla on monta kiinnostavaa juttua. Keskiosan uutisvirran alta löytyvät uusimmat täysistuntojen pöytäkirjat ja äänestystulokset. Ne ovat tärkeitä sellaiselle, joka haluaa seurata esimerkiksi oman edustajansa työtä tarkasti. Vasemmalta ylänurkasta pääsee kansanedustajahakuun. Nykyisistä kansanedustajista on varsin seikkaperäiset esittelyt: henkilötiedot, toiminta, sidonnaisuudet kansanedustajana sekä puheenvuorot. Edelleen vasemmalta palstalta pääsee oikopolkuja pitkin mm. lukemaan valiokuntien työstä ja tutkimaan valtiopäiväasioita ja -asiakirjoja.

Eikä saa unohtaa Eduskunnan kirjastoa, joka palvelee myös muita kuin kansanedustajia ja eduskunnan virkamiehiä. Sinne voi mennä kuka vaan, jos tarvitsee tietoa eduskunnasta, oikeudesta tai yhteiskunnasta. Päivän lehtien lukeminenkin kuulemma onnistuu, mutta oletteko yhdelläkään Helsingin reissulla tulleet ajatelleeksi, että käväisenpä Eduskunnan kirjastossa selaamassa Aamulehden tai Kansan Uutiset?

perjantai 14. syyskuuta 2007

Kirjan taide

British Museumin Turning the Pages on aarre kirjan historian ja kirjataiteen ystäville. Sivuilla on valikoima Shockwave-pohjaisen ohjelman avulla lehteiltäviä kirjoja ja käsikirjoituksia. Upeiden teosten joukossa on mm. Leonardon muistikirja, Luttrellin Psalttari 1300-luvulta ja Blackwellin kasvio 1700-luvulta. Voit myös tutkia Lewis Carrollin alkuperäistä Alicea, Jane Austenin varhaista tuotantoa ja Mozartin musiikillista päiväkirjaa.

Jos et saa teoksia näkyviin, se voi johtua siitä, että koneellasi on popupien esto.

Teosten tutkiminen onnistuu myös ilman Shockwavea ja modeemiyhteydellä. Silloin kirjoja ei voi lehteillä, vaan ne ovat kuvina, normaaleina www-sivuina.

torstai 13. syyskuuta 2007

Myskypilviä ja poutapilviä

Kukapa ei olisi kesäpäivänä köllötellyt nurmikolla ja ihastellut komeita, valkoisia pilvivuoria. Sitä voi muistella nyt, kun kohta myrskyksi yltyvä tuuli ulvoo nurkissa ja pilviä on taivaalla niin paljon, ettei niiden muotoja erota laisinkaan.

The Cloud Appreciation Societyn eli pilviseuran jäsenten mielestä elämä olisi tylsää ilman pilviä. Sivut ovat englanninkieliset, mutta pääosan sisällöstä muodostaa noin kolmen tuhannen pilvikuvan galleria, jonka selailu ei vaadi kielitaitoa. Aikaa on kyllä hyvä varata.

perjantai 7. syyskuuta 2007

Ruskaretkelle

Luontoon.fi on oiva apu retkeilijälle, siitä ei pääse mihinkään. Mutta monilla alueilla on myös omia, vaeltamisen, retkeilyn tai muuten vain leppoisan luonnossa liikkumisen avuksi tarkoitettuja opas- ja karttasivustoja.

Pohjois-Karjalan vaellusreittioppaassa kutsutaan aluetta vaeltajan toivemaakunnaksi. Rakennettua vaellus- ja patikointireitistöä on yli tuhat kilometriä - parin tunnin lenkeistä viikkoja kestäviin kierroksiin. Oppaassa esitellään 28 reittiä tekstein, kuvin ja kartoin. Etusivulle nostetuista kolmesta reittiesittelystä saattaa hyvinkin löytää omansa, jos ei ole vielä kohdetta valinnut.

Kainuun ulkoilukartta on laaja palvelu, josta löytyvät maakunnan retkeilyreitit, hiihtoladut, nuotiopaikat, autiotuvat, vuokrakämpät, nähtävyydet, luonnonsuojelualueet... Tietoa voi hakea esimerkiksi kunnittain, teemoittain tai karttatyypin perusteella. Aineistoa on niin paljon, että palvelu voi olla välillä hidas. Sivuilla sanotaankin, että etenkin modeemikäyttäjän on paras varata kärsivällisyyttä ja välttää ylimääräisiä klikkailuja.

Hämeen virkistysalueyhdistyksen palvelussa voi hakea maakunnan virkistysalueita, kansallispuistoja ja ulkoilureittejä. Kohteen voi valita kartalta tai valikosta. Mukana on erilaisia alueita kotoisesta Ahvenistosta tai puistomaisesta Aulangosta laajaan Liesjärven kansallispuistoon.

Jos vielä aprikoitte, että kannattaisiko sieltä sohvan nurkasta mihinkään lähteä, katsokaa, miten hyvin Tessu viihtyi Teijolla.

keskiviikko 5. syyskuuta 2007

Miksi pakastemansikat lässähtävät sulaessaan?

Askarruttaako tuo tai joku muu kiperä kysymys? Omaan nilkkaan kalahti pahasti tämä: Vieläkö kestää kauan, että ihmiset lakkaavat muuntamasta euroja markoiksi mielessään? Sen sijaan en ole ikinä tullut miettineeksi, miksi kanat hetkuttavat päätä kävellessään.

Tiede-lehden Kysy asiantuntijalta -palvelussa on yli 500 arjen mysteereitä selvittävää kysymystä ja vastausta. Lisää kysymyksiä voi lähettää, jos arkistosta ei vastausta löydy. Kiinnostavimmat lähetetään asiantuntijoille vastattaviksi ja julkaistaan sekä lehdessä että verkkosivuilla.

perjantai 31. elokuuta 2007

Hyvää ruokaa viikonlopuksi

Jos perinteiset keittiön hyllyllä lojuvat tai modernisti internetissä olevat keittokirjat on koluttu läpi, kannattaa katsastaa kokkausblogit. Bloggaaminen tuntuu sujuvan mainiosti moneltakin ruokaihmiseltä - hyvät kuvat ja persoonalliset, silti havainnolliset tekstit saavat veden kielelle. Ruoanlaitosta tulee jotenkin mahdollisempaa, vai miten sen sanoisi. Tässä on muutama esimerkki (suomenkielisiä löytyy lisää Blogilistalta):
- Pastanjauhantaa -blogissa on kirjattu ja kuvattu oululaisen pariskunnan kokkauskokemuksia syksystä 2005 lähtien.
- Polkkapossua ylläpitää alan ammattilainen eli ravintolakokki. Hän höystää kokeilujaan hyvillä musiikkivinkeillä.
- Keittokomerossa asustaa Sohvi. Houkuttelevia ohjeita on kertynyt vajaan vuoden ajalta.
- Chocolate & Zucchini -blogissa nuori pariisitar, Clotilde Dusoulier kirjoittaa mukavia juttuja ruoasta ja sen liepeiltä. Reseptejä on jo hyvä kokoelma. Kieli on englanti, ranskankielistä versiota ei ikävä kyllä ole.

Kaikissa neljässä reseptit on järjestetty myös hakemistoon, mikä on oikein hyvä asia.


keskiviikko 29. elokuuta 2007

Lumoudu

Jos olet levoton ja päiväsi on täynnä sälää, lumoutuminen lepuuttaa. Kanadalaisen Gregory Colbertin valokuvat ovat pääosassa runollisessa Ashes and Snow -teoksessa. Siinä ihmiset ja eläimet elävät sopusoinnussa ajattomassa maisemassa. Sivusto on parhaimmillaan silloin, kun käytössäsi on Flash 8, nopea tietokone ja laajakaista. Jos niitä ei ole, voit silti nauttia kuvista.

perjantai 24. elokuuta 2007

Aloitetaan musiikilla

Kesän aikana on ilmoille ja kuuluville putkahtanut monta kiinnostavaa musiikillista nettipaikkaa.


Fono.fi on erityisesti kirjastokäyttöön muokattu versio Yleisradion äänilevystön äänitetietokannasta. Se sisältää tietoja äänilevystöön vuoden 1974 jälkeen hankituista äänitteistä ja osin sitä vanhemmistakin. Hakea voi kappaleen nimellä, tekijällä ja aiheella (hae vaikka Helsinki- tai Aulanko-aiheisia lauluja).

Kansanmusiikki.fi
on vasta avattu portaali, jonka tavoitteena on kerätä yhteen paikkaan kaikki alan tieto Suomessa. Tavoite on kova, mutta hyvä. Nyt mukana on jo mm. parinsadan esiintyjän ja muun toimijan esittelyt. Jos sinä tai poppoosi puututte, voitte lähettää esittelynne sivuilla olevalla lomakkeella. Portaalista vastaa Kansanmusiikin ja -tanssin edistämiskeskus, järjestö, joka tunnettiin aikaisemmin nimellä Kansanmusiikin keskusliitto.

Juilliardin musiikkioppilaitos omistaa hienon kokoelman musiikkikäsikirjoituksia, luonnoksia, ensipainoksia ja muuta korvaamatonta aineistoa. Säveltäjiä ovat mm. Bach, Beethoven, Aaron Copeland, Ravel ja Offenbach. Suurin osa käsikirjoituksista on digitoitu ja saatu näin kaikkien ulottuville. Vakava asia on puettu mukavan yksinkertaiseen asuun. Valitse vain säveltäjä ja haluamasi teos ja ala tutkia! Sivut vaativat toimiakseen flash-ohjelman.

W.W.Nortonin julkaisema taidemusiikin opiskeluaineisto Enjoyment of Music on hyödyllinen ja opettavainen sivusto kaikin puolin, mutta tällainen höperö musiikinharrastaja nautti erityisesti sen jukeboksista. Sivuja tutkiessani ehdin kuulla musiikkinäytteitä satojen vuosien ajalta. Niistä innostuneena kipaisin musiikkiosastollemme nappaamaan kotiviemisiksi brandenburgilaisia konserttoja. Innostukaa ja kipaiskaa tekin!