tiistai 29. huhtikuuta 2008

Jäätölötöttörö

Suomessa syötiin viime vuonna 70 miljoonaa litraa jäätelöä, sanovat Suomen Jäätelöteollisuus ry:n tilastot. Siitä tulee päätä kohti yli 13 litraa. On se paljon.

Jäätelöala on vaan muuttunut kummalliseksi. Tänäkin kesänä markkinoille tulee 50 uutta jäätelöksi nimitettyä herkkua. Kaikenlaisia spiraalikuvioita ja värikerroksia ja öklömakeita suklaakuorrutuksia riittää. Kuka niitä kehittelee ja ketä varten? Kuka ne syö ja mitä varten?

No, jos suussa maistuu parhaalta se 60-luvun vaniljapuikko, jossa ei ollut edes suklaata päällä, on parasta jättää jäätelöaltaat rauhaan. Ja iloita silloin, kun ruotsalaisessa marketissa käteen osuu ihan oikea vanhan ajan tikkujäätelö. Käärepaperikin oli mitä sympaattisin: siinä leijui Inger Sandbergin lastenkirjoista tuttu kummitus Laban eli Lapanen.

Mutta jäätelöteollisuus porskuttaa joidenkin tuohisuusta huolimatta sekä Suomessa että muualla Euroopassa. Jos "syötävä jää" ja sen ympärille muodostunut ala kiinnostaa, voipi käydä eurooppalaisia jäätelöyrityksiä edustavan EUROGLACES-liiton englanninkielisillä sivuilla. Siellä on alan toimijoille suunnatun informaation lisäksi myös tavallista kuluttajaa kiinnostavaa asiaa jäätelön historiasta ja valmistuksesta.

tiistai 15. huhtikuuta 2008

Määrittelen hömpän

Hömppä kuuluu naisille. Siis meille. Miehet saavat toki hömppää kuluttaa, mutta määrittelemään en heitä päästäisi.

Hömppä on fiktiivistä. Julkkisjuorut ja iltapäivälehtien jutut eivät täytä hömpän kriteereitä. Ne ovat jotain muuta. Ennen vanhaan maalla käytettiin usein ja osuvasti adjektiivia joutava. On olemassa sopiva substantiivikin, mutta en nyt kirjoita sitä tähän.

Olennaista on, että hömppä tekee hyvää viihdyttämällä, lämmittämällä ja rentouttamalla. Hömpän parissa päästä ei kuulu vaivalloista ratinaa ja raksutusta, vaan aivot löhöävät mukavassa asennossa ja latautuvat rauhassa seuraavaan ponnistukseen.

Hömppä on usein kirjoitettua. Itse asiassa kirjoitettua hömppää on aika paljon, mikä kirjaston kannalta on vaan hyvä asia. Mutta jotkut elokuvatkin ovat mainioita tämän lajin edustajia. Notting Hill esimerkiksi on huippuhömppää, joka kestää ainakin viisitoista katsomista.

Hömpän helmet -blogissa kirjoitetaan naisille suunnatusta viihdekirjallisuudesta. Välillä genren rajoja venytetään ohi hömpän, mutta pääasiassa siitä on kysymys. Ensimmäinen juttu ilmestyi viime vuoden kesäkuussa ja kommentteja ropisi kymmenittäin. Blogia toimittavat kirjailija Kirsti Ellilä ja Tuima, josta en kerro sen enempää. Lukijoiden omat suositukset ja arvostelut ovat tervetulleita.

Blogi toimii hyvänä foorumina sille, joka haluaa keskustella lukemastaan. Lisäksi se on erinomainen lukuvinkkiapaja. Hömpän lukijoille kun tuntuu olevan tyypillistä se, että hyvää halutaan aina vaan lisää.

torstai 10. huhtikuuta 2008

Uutta ja vanhaa lasia

Lasi on kaunis materiaali. Värillisenä se on erityisen upeaa. Värillisenä, jalallisena ja täytenä se on parasta ikinä.

Ääliöt rikkovat lasia huvikseen ja mihin sattuu, fiksut eivät. Kaikkein lahjakkaimmat tekevät vanhasta lasista jotain uutta, ihan taidettakin.

Suomen keräyslasiyhdistyksen etusivulla sanotaan, että yhteisön "tarkoituksena on lasin kierrätystä ja uusiokäyttöä sekä pyrkiä vähentämään lasijätteen syntyä".

Lasinkierrätyksellä on Suomessa kolmikymmenvuotinen historia. Toiminta alkoi Riihimäellä, jossa sitä olivat käynnistämässä kaupunki, Riihimäen Lasi Oy ja paikallinen jätehuoltoyritys.

Kaikki lasi ei ole kierrätykseen sopivaa, mutta ne tavallisimmat eli lasipurkit, lasipullot ja juomalasit voi huoletta kiikuttaa keräyspisteeseen. Osa pulloista on rahanarvoista tavaraa, ja ne käytetään ja täytetään uudelleen juomatehtaissa. Muusta keräyslasista tehdään pakkauslasia ja lasivillaa.

Yhdistyksen kotisivulla on hyvän asiasisällön lisäksi raikas ulkoasu. Värillistä lasia on käytetty kuvituksena vähäeleisen tyylikkäästi.

Evolum Oy
on muotoilija Jukka Isotalon yritys, jossa pullo saa uuden hengen. Isotalo käyttää työssään ulkomaisia lasipulloja, jotka eivät kelpaa uudelleentäytettäviksi. Ekologisesti ajatteleva muotoilija kuskaa materiaalinsa ravintoloista ja Alkosta verstaalleen Pyrkijä-nimisellä tavarankuljetuspyörällä.

Tyhjennetty viinipullo saattaa palata samaan pöytään tyylikkäänä lasina tai tuikkulyhtynä.

maanantai 7. huhtikuuta 2008

Elokuvan ääni

Paikkasin yhden aukon katsomalla Michael Mannin rikoselokuvan Heat. Miten lie jäänytkään väliin? Pitkän pitkä filmi puudutti takamuksen mutta mieli pysyi virkeänä.

Korvat heräsivät viimeistään pankkiryöstön jälkeisessä suuressa ampumiskohtauksessa. En onneksi tiedä, miltä oikea tulitaistelu kuulostaa lähietäisyydeltä, mutta tämä kuulosti kovalta ja pahalta.

Avasin toiveikkaasti FilmSound-sivuston. Jospa sen artikkeleissa olisi kirjoitus aiheesta. En tällä katsomisella etsimääni löytänyt, mutta eipä se haitannut, kun kaikkea muuta oli tarjolla ylenpalttisesti.

FilmSoundin tekijä on ruotsalainen media-alan opettaja ja elokuvan harrastaja Sven E. Carlsson. Elokuvan äänisuunnittelulle ja ääniteorialle omistettu sivusto on runsas. Se sisältää aineistoa yksittäisten elokuvien äänestä, teoreettisia artikkeleita, sanastoja, elokuvan äänen historiaa ja paljon muuta.

tiistai 1. huhtikuuta 2008

Enemmän kuin päivä Tampereella

Tampereen Pispalaa alettiin rakentaa vauhdilla 1900-luvun alussa, kun maalta tehtaisiin töihin tullut väki tarvitsi lisää asuntoja. Tonttimaa oli halpaa harjulla ja sen rinteillä. Rakentaakin sai vapaammin kuin keskustassa. Työläisperheet saivat oman asunnon, usein pienen, mutta kuitenkin oman.

Pispalalla on ollut vahva "punaisen" työläiskaupunginosan leima. Punainen Pispala -sivusto selvittää, mihin leima perustuu. 1800- ja 1900-lukujen vaihteesta aloitetaan ja siitä edetään 1950-luvulle saakka.

Poliittisesta aktiivisuudesta ja sen suunnasta kertovat työväenyhdistyksen toiminta, "punasen kaartin" perustaminen 1910-luvulla, työväen omat urheiluseurat kansalaissodan jälkeisellä vuosikymmenellä sekä kansandemokraattien ja sosiaalidemokraattien toiminnan vilkastuminen 1930-luvun laman jälkeen.

Lähes sadan vuoden vaalitulokset esitetään havainnollisena graafina: punainen ja sininen viiva risteävät 1980-luvulla ja vaihtavat paikkaa.

Myös elokuvaohjaaja Katariina Lillqvist muistelee punaisia juuriaan Pispalassa. Sukulaisten tarinat jäivät lapsen mieleen ja näkyvät nyt aikuisen ohjaajan töissä.

Ensi sunnuntaina Tampereella ollaan taas aktiivisia. Liikkeellä on iso joukko yhteisöjä, järjestöjä, yrityksiä ja yksityishenkilöitä, jotka yhdessä tekevät Päivä Tampereella 1918 -tapahtuman.

Päivä alkaa historiallisella kulkueella, jossa ovat mukana kansalaissodan kaikki osapuolet.
Jokainen kulkueeseen osallistuva on saanut roolin, jonka taustalla on oikeasti elänyt henkilö.

Tapahtuman blogiin kootaan muistoja vuoden 1918 tapahtumista. Luettavissa on nyt viisi tarinaa. Toivottavasti niitä saadaan lisää.