torstai 27. syyskuuta 2007

Ei-toivottuja kotieläimiä

Parista sokeritoukasta vessan nurkissa ei kai kukaan hätkähdä, mutta jos kotiin punkeaa suuria määriä outoja ötököitä, voi olo alkaa tuntua ikävältä. Ötökät on ensin tunnistettava, jotta tietäisi mitä pitää tehdä: sopeutuako yhteiseloon vai ryhtyäkö hävityshommiin.

Helsingin kaupunkin ympäristökeskuksen sivuilla on hyvä opas tunnistamisen, torjumisen ja hävittämisen avuksi.
Kuopion yliopiston Sisätilojen tuholaiset esittelee kotien tuhoeläinlajistoa, mutta ehkä hieman vaikeaselkoisemmin kuin edellinen opas.
Transmeren hyönteissivulla on paitsi syöpäläisiä ja elintarvike-, tekstiili- ja rakennuspuutuholaisia, myös mäkäräisiä, polttiaisia, hirvikärpäsiä ja punkkeja.

tiistai 25. syyskuuta 2007

Haft Awrang

Freer & Sackler -gallerioiden verkkonäyttelyissä on montakin kiintoisaa esitystä, mutta poimin niistä yhden erittäin kauniin. Rullatkaa näyttelylistaa niin pitkälle, että löydätte tekstin Arts of the Islamic World. Otsikon alla on Haft Awrang. Haft Awrang (Seitsemän valtaistuinta) on teos, jossa on 1400-luvulla eläneen persialaisen runoilijan Abdul-Rahman Jamin tekstit ja 1500-luvulla tehty kuvitus. Näyttelyyn kuuluu myös englanninkielinen selostus ja taustamusiikki.

lauantai 22. syyskuuta 2007

Autoton kaupunki

Just nyt, parasta aikaa, vietetään autotonta päivää ja mennyt viikko oli liikkujan viikko teemalla "Kadut kansalle". Autotonta päivää vietetään jo kahdeksatta kertaa. Päivän tavoitteena on saada ihmiset pohtimaan, miten arkipäivän valinnat vaikuttavat ympäristöön ja terveyteen.

Aamun lehdessä kerrottiin, millä keinoin kolme suurkaupunkia yrittää ratkaista kasvavan autoistumisen aiheuttamia ongelmia: Lontoossa on otettu käyttöön ruuhkamaksut, Tukholmassa tietullit ja Pariisissa voi huristella ilmaisella kaupunkipyörällä.

Autoton päivä -sivustolla on mm. tietoa päivän historiasta ja tavoitteista.
Ota kantaa -foorumilla voi vielä ensi viikon ajan keskustella aiheesta Kaupunkielämä ilman autoja. Puheenvuoroja on tätä kirjoitettaessa jo yli sata.
Europan Mobility Week -sivuilla voi käydä katsomassa, mitä Euroopan muissa maissa tapahtuu.
Autoton keskusta on Antero Alkun laatima luonnos Helsingin autottomasta keskustasta.

Oma päiväni on autoton, kuten tavallista. Kävelin aamulla töihin sateessa. Jalkakäytävillä oli punaisia ja keltaisia vaahteranlehtiä.

tiistai 18. syyskuuta 2007

Asiaa parlamentista

Eduskunnan uudistunutta verkkopalvelua käytiin esittelemässä täällä tänään. Palvelujohtaja Virpi Johanssonin ja tietoasiantuntija Sari Kosken hyvistä esityksistä jäi päällimmäisenä mieleen se, että palvelu sisältää valtavan määrän informaatiota. Ja että sivuston uudistamisella sisältö on pyritty tuomaan selkeästi meidän kaikkien ulottuvillemme.

En käy kaikkea tässä läpi (en suinkaan!), mutta jo ihan etusivulla on monta kiinnostavaa juttua. Keskiosan uutisvirran alta löytyvät uusimmat täysistuntojen pöytäkirjat ja äänestystulokset. Ne ovat tärkeitä sellaiselle, joka haluaa seurata esimerkiksi oman edustajansa työtä tarkasti. Vasemmalta ylänurkasta pääsee kansanedustajahakuun. Nykyisistä kansanedustajista on varsin seikkaperäiset esittelyt: henkilötiedot, toiminta, sidonnaisuudet kansanedustajana sekä puheenvuorot. Edelleen vasemmalta palstalta pääsee oikopolkuja pitkin mm. lukemaan valiokuntien työstä ja tutkimaan valtiopäiväasioita ja -asiakirjoja.

Eikä saa unohtaa Eduskunnan kirjastoa, joka palvelee myös muita kuin kansanedustajia ja eduskunnan virkamiehiä. Sinne voi mennä kuka vaan, jos tarvitsee tietoa eduskunnasta, oikeudesta tai yhteiskunnasta. Päivän lehtien lukeminenkin kuulemma onnistuu, mutta oletteko yhdelläkään Helsingin reissulla tulleet ajatelleeksi, että käväisenpä Eduskunnan kirjastossa selaamassa Aamulehden tai Kansan Uutiset?

perjantai 14. syyskuuta 2007

Kirjan taide

British Museumin Turning the Pages on aarre kirjan historian ja kirjataiteen ystäville. Sivuilla on valikoima Shockwave-pohjaisen ohjelman avulla lehteiltäviä kirjoja ja käsikirjoituksia. Upeiden teosten joukossa on mm. Leonardon muistikirja, Luttrellin Psalttari 1300-luvulta ja Blackwellin kasvio 1700-luvulta. Voit myös tutkia Lewis Carrollin alkuperäistä Alicea, Jane Austenin varhaista tuotantoa ja Mozartin musiikillista päiväkirjaa.

Jos et saa teoksia näkyviin, se voi johtua siitä, että koneellasi on popupien esto.

Teosten tutkiminen onnistuu myös ilman Shockwavea ja modeemiyhteydellä. Silloin kirjoja ei voi lehteillä, vaan ne ovat kuvina, normaaleina www-sivuina.

torstai 13. syyskuuta 2007

Myskypilviä ja poutapilviä

Kukapa ei olisi kesäpäivänä köllötellyt nurmikolla ja ihastellut komeita, valkoisia pilvivuoria. Sitä voi muistella nyt, kun kohta myrskyksi yltyvä tuuli ulvoo nurkissa ja pilviä on taivaalla niin paljon, ettei niiden muotoja erota laisinkaan.

The Cloud Appreciation Societyn eli pilviseuran jäsenten mielestä elämä olisi tylsää ilman pilviä. Sivut ovat englanninkieliset, mutta pääosan sisällöstä muodostaa noin kolmen tuhannen pilvikuvan galleria, jonka selailu ei vaadi kielitaitoa. Aikaa on kyllä hyvä varata.

perjantai 7. syyskuuta 2007

Ruskaretkelle

Luontoon.fi on oiva apu retkeilijälle, siitä ei pääse mihinkään. Mutta monilla alueilla on myös omia, vaeltamisen, retkeilyn tai muuten vain leppoisan luonnossa liikkumisen avuksi tarkoitettuja opas- ja karttasivustoja.

Pohjois-Karjalan vaellusreittioppaassa kutsutaan aluetta vaeltajan toivemaakunnaksi. Rakennettua vaellus- ja patikointireitistöä on yli tuhat kilometriä - parin tunnin lenkeistä viikkoja kestäviin kierroksiin. Oppaassa esitellään 28 reittiä tekstein, kuvin ja kartoin. Etusivulle nostetuista kolmesta reittiesittelystä saattaa hyvinkin löytää omansa, jos ei ole vielä kohdetta valinnut.

Kainuun ulkoilukartta on laaja palvelu, josta löytyvät maakunnan retkeilyreitit, hiihtoladut, nuotiopaikat, autiotuvat, vuokrakämpät, nähtävyydet, luonnonsuojelualueet... Tietoa voi hakea esimerkiksi kunnittain, teemoittain tai karttatyypin perusteella. Aineistoa on niin paljon, että palvelu voi olla välillä hidas. Sivuilla sanotaankin, että etenkin modeemikäyttäjän on paras varata kärsivällisyyttä ja välttää ylimääräisiä klikkailuja.

Hämeen virkistysalueyhdistyksen palvelussa voi hakea maakunnan virkistysalueita, kansallispuistoja ja ulkoilureittejä. Kohteen voi valita kartalta tai valikosta. Mukana on erilaisia alueita kotoisesta Ahvenistosta tai puistomaisesta Aulangosta laajaan Liesjärven kansallispuistoon.

Jos vielä aprikoitte, että kannattaisiko sieltä sohvan nurkasta mihinkään lähteä, katsokaa, miten hyvin Tessu viihtyi Teijolla.

keskiviikko 5. syyskuuta 2007

Miksi pakastemansikat lässähtävät sulaessaan?

Askarruttaako tuo tai joku muu kiperä kysymys? Omaan nilkkaan kalahti pahasti tämä: Vieläkö kestää kauan, että ihmiset lakkaavat muuntamasta euroja markoiksi mielessään? Sen sijaan en ole ikinä tullut miettineeksi, miksi kanat hetkuttavat päätä kävellessään.

Tiede-lehden Kysy asiantuntijalta -palvelussa on yli 500 arjen mysteereitä selvittävää kysymystä ja vastausta. Lisää kysymyksiä voi lähettää, jos arkistosta ei vastausta löydy. Kiinnostavimmat lähetetään asiantuntijoille vastattaviksi ja julkaistaan sekä lehdessä että verkkosivuilla.