Maa-artisokkaa on syöty Suomessa jo ennen perunaa, 1600-luvulla. Perunan tavoin maa-artisokka on kotoisin kaukaa, Pohjois-Amerikasta, jossa intiaanit käyttivät sitä ravinnokseen.
Maa-artisokan varsimukulat ovat vinkeän näköisiä ja hankalia kuorittavia, mutta maukkaita. Niistä saa erinomaista sosekeittoa. Saa niistä kamalaakin sosekeittoa, mutta niin kai melkein mistä vaan.
Diabetesta sairastaville maa-artisokkaruoat sopivat erityisesti. Sanovat, että herkkävatsaisen kannattaa totutella mukuloiden sisältämään inuliiniin vähitellen.
Maa-artisokka istutetaan maahan keväällä ja sato korjataan myöhään syksyllä. Mukulat säilyvät myös maassa talven yli. Osan sadosta voi syödä keväällä ja loput istuttaa uudestaan.
Jos maa-artisokan antaa vain olla maassa, se kuulemma leviää holtittomasti. Kasvina se on korkea, kestävä ja kauniskin kukkiessaan. Saaristossa sitä on käytetty aitana suojaamassa kasvimaata.
Maatiainen-yhdistys on valinnut maa-artisokan tämän vuoden maatiaiskasviksi. Yhdistys odottaa jäsentensä kokemuksia sen käytöstä ja viljelystä. Kannattaa vierailla yhdistyksen kotisivulla. Siellä kerrotaan muistakin perinnekasveista, maatiaisroduista ja perinnemaisemista.
Rosmariini kokkasi maa-artisokkapaistosta, bloggasi siitä ja sai kommentteja ja lisävinkkejä.
Kotimaiset kasvikset ry:n sivulla on lyhyt tietoisku maa-artisokasta ja viisi reseptiä.
Näillä pääsee jo hyvin alkuun.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvit. Näytä kaikki tekstit
maanantai 5. toukokuuta 2008
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)