Vaikka maailma on jollain tasolla pienentynyt, Suomesta on ihan yhtä pitkä matka Kanadaan kuin ennenkin. Jos ei olisi, tuo ihana maa ei saisi olla minulta rauhassa päivääkään.
Kanadassa on paljon jääkiekkoa, kapeita kaukaloita ja maalintekijöitä. Sitähän olemme viimeiset pari viikkoa todistaneet. A Nation's Passion -sivustolla sanotaan itse asiassa, että jääkiekko syntyi Nova Scotiassa.
Mutta on siellä valtavasti muutakin.
Pinta-alaa Kanadalla on toiseksi eniten maailmassa, eniten on Venäjällä. Järjestys on siis sama kuin kisoissa. Mutta kun maan koko pysyy vakiona (yleensä ja oletuksena) ja kisamenestys vaihtelee, kaikki johtopäätökset olisivat hätiköityjä.
Maan poikki kulkeva valtatie, Trans-Canada Highway on lähes 8000 kilometrin mittainen. Se ulottuu Brittiläisen Kolumbian Victoriasta Newfoundlandin pääkaupunkiin St. Johniin. Välille mahtuvat Calgary, Vancouver, Saskatoon, Ottawa, Montreal, Québec City ja monet muut kaupungit. Halifax jää valtatiestä syrjään, sen eteläpuolelle, mutta ei mahdottoman kauaksi.
Junallakin pääsee, totta vie, yhden valtameren rannalta toiselle, Halifaxista Vancouveriin tai Prince Rupertin kaupunkiin. Winnipegistä voi poiketa Hudsonin lahdelle Churchilliin. Via Rail Canadan sivusto on monikielinen. Valitse ensin kieli ja klikkaa sitten vaikka karttaa, niin pääset tutkimaan kiintoisia junayhteyksiä.
Lopuksi sivuan vesiliikennettä palaamalla edellisen jutun teemaan: Nova Scotian rannoilla on olosuhteiden pakosta kymmeniä ja kymmeniä majakoita, enemmän kuin missään muussa Kanadan provinssissa. Niiden säilymisen puolesta toimiva järjestö (lyhyesti NSLPS) jakaa informaatiota mahdollisille vierailijoille tai muuten aiheesta kiinnostuneille. Galleriassa on raikkaita kuvia usein valkoisista majakkarakennuksista.
tiistai 20. toukokuuta 2008
keskiviikko 14. toukokuuta 2008
Majakkana maailmassa
Majakoihin liittyy ripaus romantiikkaa arkisenkin ihmisen mielestä. Jotain haikean hienoa on ajatuksessa jylhästä majakasta yksinäisellä kalliosaarella.
Ja ollapa majakanvartija... Voiko majakanvartija olla ilkeä ihminen? Ei voi, vaan majakanvartija on luotettava ja harvasanainen, itsekseen kun on tottunut olemaan, mutta kuitenkin lämminsydäminen - ja partasuinen.
Mutta mitä luenkaan Merenkulkulaitoksen majakkasivulta: Kaikki Suomen majakat ovat nykyisin miehittämättömiä. Viimeinen miehitetty majakka, Pohjanlahden Norrskär, tyhjeni lopullisesti 1984. Muutos on ollut iso, kun vertaa sitä 1800- ja 1900-lukujen taitteeseen, jolloin Suomen vesien majakoissa ja majakkalaivoissa oli henkilökuntaa yhteensä 261.
Väylien varsilta -julkaisussa kerrotaan muun ohella majakoiden väen elämästä. Artikkelin on kirjoittanut Seppo Laurell, ja sehän takaa laadun. Julkaisu sisältää paljon muutakin asiaa Suomen historiallisista merimerkeistä ja luotsipaikoista. Erityisesti otsikot Kummelit, Kaasat ja Pookit herättivät sisämaan kasvatissa ihmetystä ja ihastustakin. Että joku on osannut nimitykset keksiä!
Jos hurahdit, liity Suomen Majakkaseuraan! Sen jäsenet kunnostavat vanhoja majakoita ja tekevät majakkaretkiä Suomessa ja ulkomailla. Seura on myös vuokrannut Gustavsvärnin majakkasaarelta sumusireenin hoitajan talon. Siellä majakkaharrastajia tapaa kesäisin, ja heitä voi vaikkapa pyytää saarikävelyn oppaaksi.
Ja ollapa majakanvartija... Voiko majakanvartija olla ilkeä ihminen? Ei voi, vaan majakanvartija on luotettava ja harvasanainen, itsekseen kun on tottunut olemaan, mutta kuitenkin lämminsydäminen - ja partasuinen.
Mutta mitä luenkaan Merenkulkulaitoksen majakkasivulta: Kaikki Suomen majakat ovat nykyisin miehittämättömiä. Viimeinen miehitetty majakka, Pohjanlahden Norrskär, tyhjeni lopullisesti 1984. Muutos on ollut iso, kun vertaa sitä 1800- ja 1900-lukujen taitteeseen, jolloin Suomen vesien majakoissa ja majakkalaivoissa oli henkilökuntaa yhteensä 261.
Väylien varsilta -julkaisussa kerrotaan muun ohella majakoiden väen elämästä. Artikkelin on kirjoittanut Seppo Laurell, ja sehän takaa laadun. Julkaisu sisältää paljon muutakin asiaa Suomen historiallisista merimerkeistä ja luotsipaikoista. Erityisesti otsikot Kummelit, Kaasat ja Pookit herättivät sisämaan kasvatissa ihmetystä ja ihastustakin. Että joku on osannut nimitykset keksiä!
Jos hurahdit, liity Suomen Majakkaseuraan! Sen jäsenet kunnostavat vanhoja majakoita ja tekevät majakkaretkiä Suomessa ja ulkomailla. Seura on myös vuokrannut Gustavsvärnin majakkasaarelta sumusireenin hoitajan talon. Siellä majakkaharrastajia tapaa kesäisin, ja heitä voi vaikkapa pyytää saarikävelyn oppaaksi.
lauantai 10. toukokuuta 2008
Philharmonia-orkesteri
Philharmonia-orkesteri on lontoolainen huippuorkesteri, jonka seuraava ylikapellimestari on Esa-Pekka Salonen. Pelkästään se riittäisi vinkkaamisen syyksi, mutta orkesterin kotisivut ovat tutustumisen arvoiset ihan ilman kytkentääkin.
Uudet kuulijasukupolvet eivät itsestään täytä taidemusiikin saleja, vaan kilpailu on kovaa. Koulukiertueiden ja muiden suorien kontaktien lisäksi tämä orkesteri on satsannut sivujensa sisältöön kiitettävästi.
Orkesteri, sen soittimet, soittajat, johtajat ja muut jäsenet luonnollisesti esitellään. Konserteista ja muista tapahtumista tiedotetaan, lippuja voi varata ja sen sellaista, mutta erityisen mielenkiintoinen on interaktiivinen musiikkikasvatussivu The Sound Exchange.
Sivulla pääsee tutustumaan orkesterisoittimiin ja niiden soittamisen tekniikkaan myös kuva- ja ääninäytteiden avulla. Erityisiä kuunteluoppaita on laadittu orkesterin ohjelmistoon kuuluvista tai kuuluneista teoksista. Opasvalikoiman säveltäjänimiä ovat esimerkiksi Beethoven, Ravel ja Sibelius.
Orkesteri myös lähettää esittämäänsä musiikkiin liittyviä filmejä podcasteina ja ylläpitää ääninäytekirjastoa. Foorumin vilkkaimmat keskustelut käydään soittimista, musiikista ja orkesterin ohjelmistosta.
Tätä sivustoa pitää ehdottomasti tutkia paikassa, jossa voi myös kuunnella.
Uudet kuulijasukupolvet eivät itsestään täytä taidemusiikin saleja, vaan kilpailu on kovaa. Koulukiertueiden ja muiden suorien kontaktien lisäksi tämä orkesteri on satsannut sivujensa sisältöön kiitettävästi.
Orkesteri, sen soittimet, soittajat, johtajat ja muut jäsenet luonnollisesti esitellään. Konserteista ja muista tapahtumista tiedotetaan, lippuja voi varata ja sen sellaista, mutta erityisen mielenkiintoinen on interaktiivinen musiikkikasvatussivu The Sound Exchange.
Sivulla pääsee tutustumaan orkesterisoittimiin ja niiden soittamisen tekniikkaan myös kuva- ja ääninäytteiden avulla. Erityisiä kuunteluoppaita on laadittu orkesterin ohjelmistoon kuuluvista tai kuuluneista teoksista. Opasvalikoiman säveltäjänimiä ovat esimerkiksi Beethoven, Ravel ja Sibelius.
Orkesteri myös lähettää esittämäänsä musiikkiin liittyviä filmejä podcasteina ja ylläpitää ääninäytekirjastoa. Foorumin vilkkaimmat keskustelut käydään soittimista, musiikista ja orkesterin ohjelmistosta.
Tätä sivustoa pitää ehdottomasti tutkia paikassa, jossa voi myös kuunnella.
maanantai 5. toukokuuta 2008
Mukava mukula
Maa-artisokkaa on syöty Suomessa jo ennen perunaa, 1600-luvulla. Perunan tavoin maa-artisokka on kotoisin kaukaa, Pohjois-Amerikasta, jossa intiaanit käyttivät sitä ravinnokseen.
Maa-artisokan varsimukulat ovat vinkeän näköisiä ja hankalia kuorittavia, mutta maukkaita. Niistä saa erinomaista sosekeittoa. Saa niistä kamalaakin sosekeittoa, mutta niin kai melkein mistä vaan.
Diabetesta sairastaville maa-artisokkaruoat sopivat erityisesti. Sanovat, että herkkävatsaisen kannattaa totutella mukuloiden sisältämään inuliiniin vähitellen.
Maa-artisokka istutetaan maahan keväällä ja sato korjataan myöhään syksyllä. Mukulat säilyvät myös maassa talven yli. Osan sadosta voi syödä keväällä ja loput istuttaa uudestaan.
Jos maa-artisokan antaa vain olla maassa, se kuulemma leviää holtittomasti. Kasvina se on korkea, kestävä ja kauniskin kukkiessaan. Saaristossa sitä on käytetty aitana suojaamassa kasvimaata.
Maatiainen-yhdistys on valinnut maa-artisokan tämän vuoden maatiaiskasviksi. Yhdistys odottaa jäsentensä kokemuksia sen käytöstä ja viljelystä. Kannattaa vierailla yhdistyksen kotisivulla. Siellä kerrotaan muistakin perinnekasveista, maatiaisroduista ja perinnemaisemista.
Rosmariini kokkasi maa-artisokkapaistosta, bloggasi siitä ja sai kommentteja ja lisävinkkejä.
Kotimaiset kasvikset ry:n sivulla on lyhyt tietoisku maa-artisokasta ja viisi reseptiä.
Näillä pääsee jo hyvin alkuun.
Maa-artisokan varsimukulat ovat vinkeän näköisiä ja hankalia kuorittavia, mutta maukkaita. Niistä saa erinomaista sosekeittoa. Saa niistä kamalaakin sosekeittoa, mutta niin kai melkein mistä vaan.
Diabetesta sairastaville maa-artisokkaruoat sopivat erityisesti. Sanovat, että herkkävatsaisen kannattaa totutella mukuloiden sisältämään inuliiniin vähitellen.
Maa-artisokka istutetaan maahan keväällä ja sato korjataan myöhään syksyllä. Mukulat säilyvät myös maassa talven yli. Osan sadosta voi syödä keväällä ja loput istuttaa uudestaan.
Jos maa-artisokan antaa vain olla maassa, se kuulemma leviää holtittomasti. Kasvina se on korkea, kestävä ja kauniskin kukkiessaan. Saaristossa sitä on käytetty aitana suojaamassa kasvimaata.
Maatiainen-yhdistys on valinnut maa-artisokan tämän vuoden maatiaiskasviksi. Yhdistys odottaa jäsentensä kokemuksia sen käytöstä ja viljelystä. Kannattaa vierailla yhdistyksen kotisivulla. Siellä kerrotaan muistakin perinnekasveista, maatiaisroduista ja perinnemaisemista.
Rosmariini kokkasi maa-artisokkapaistosta, bloggasi siitä ja sai kommentteja ja lisävinkkejä.
Kotimaiset kasvikset ry:n sivulla on lyhyt tietoisku maa-artisokasta ja viisi reseptiä.
Näillä pääsee jo hyvin alkuun.
tiistai 29. huhtikuuta 2008
Jäätölötöttörö
Suomessa syötiin viime vuonna 70 miljoonaa litraa jäätelöä, sanovat Suomen Jäätelöteollisuus ry:n tilastot. Siitä tulee päätä kohti yli 13 litraa. On se paljon.
Jäätelöala on vaan muuttunut kummalliseksi. Tänäkin kesänä markkinoille tulee 50 uutta jäätelöksi nimitettyä herkkua. Kaikenlaisia spiraalikuvioita ja värikerroksia ja öklömakeita suklaakuorrutuksia riittää. Kuka niitä kehittelee ja ketä varten? Kuka ne syö ja mitä varten?
No, jos suussa maistuu parhaalta se 60-luvun vaniljapuikko, jossa ei ollut edes suklaata päällä, on parasta jättää jäätelöaltaat rauhaan. Ja iloita silloin, kun ruotsalaisessa marketissa käteen osuu ihan oikea vanhan ajan tikkujäätelö. Käärepaperikin oli mitä sympaattisin: siinä leijui Inger Sandbergin lastenkirjoista tuttu kummitus Laban eli Lapanen.
Mutta jäätelöteollisuus porskuttaa joidenkin tuohisuusta huolimatta sekä Suomessa että muualla Euroopassa. Jos "syötävä jää" ja sen ympärille muodostunut ala kiinnostaa, voipi käydä eurooppalaisia jäätelöyrityksiä edustavan EUROGLACES-liiton englanninkielisillä sivuilla. Siellä on alan toimijoille suunnatun informaation lisäksi myös tavallista kuluttajaa kiinnostavaa asiaa jäätelön historiasta ja valmistuksesta.
Jäätelöala on vaan muuttunut kummalliseksi. Tänäkin kesänä markkinoille tulee 50 uutta jäätelöksi nimitettyä herkkua. Kaikenlaisia spiraalikuvioita ja värikerroksia ja öklömakeita suklaakuorrutuksia riittää. Kuka niitä kehittelee ja ketä varten? Kuka ne syö ja mitä varten?
No, jos suussa maistuu parhaalta se 60-luvun vaniljapuikko, jossa ei ollut edes suklaata päällä, on parasta jättää jäätelöaltaat rauhaan. Ja iloita silloin, kun ruotsalaisessa marketissa käteen osuu ihan oikea vanhan ajan tikkujäätelö. Käärepaperikin oli mitä sympaattisin: siinä leijui Inger Sandbergin lastenkirjoista tuttu kummitus Laban eli Lapanen.
Mutta jäätelöteollisuus porskuttaa joidenkin tuohisuusta huolimatta sekä Suomessa että muualla Euroopassa. Jos "syötävä jää" ja sen ympärille muodostunut ala kiinnostaa, voipi käydä eurooppalaisia jäätelöyrityksiä edustavan EUROGLACES-liiton englanninkielisillä sivuilla. Siellä on alan toimijoille suunnatun informaation lisäksi myös tavallista kuluttajaa kiinnostavaa asiaa jäätelön historiasta ja valmistuksesta.
tiistai 15. huhtikuuta 2008
Määrittelen hömpän
Hömppä kuuluu naisille. Siis meille. Miehet saavat toki hömppää kuluttaa, mutta määrittelemään en heitä päästäisi.
Hömppä on fiktiivistä. Julkkisjuorut ja iltapäivälehtien jutut eivät täytä hömpän kriteereitä. Ne ovat jotain muuta. Ennen vanhaan maalla käytettiin usein ja osuvasti adjektiivia joutava. On olemassa sopiva substantiivikin, mutta en nyt kirjoita sitä tähän.
Olennaista on, että hömppä tekee hyvää viihdyttämällä, lämmittämällä ja rentouttamalla. Hömpän parissa päästä ei kuulu vaivalloista ratinaa ja raksutusta, vaan aivot löhöävät mukavassa asennossa ja latautuvat rauhassa seuraavaan ponnistukseen.
Hömppä on usein kirjoitettua. Itse asiassa kirjoitettua hömppää on aika paljon, mikä kirjaston kannalta on vaan hyvä asia. Mutta jotkut elokuvatkin ovat mainioita tämän lajin edustajia. Notting Hill esimerkiksi on huippuhömppää, joka kestää ainakin viisitoista katsomista.
Hömpän helmet -blogissa kirjoitetaan naisille suunnatusta viihdekirjallisuudesta. Välillä genren rajoja venytetään ohi hömpän, mutta pääasiassa siitä on kysymys. Ensimmäinen juttu ilmestyi viime vuoden kesäkuussa ja kommentteja ropisi kymmenittäin. Blogia toimittavat kirjailija Kirsti Ellilä ja Tuima, josta en kerro sen enempää. Lukijoiden omat suositukset ja arvostelut ovat tervetulleita.
Blogi toimii hyvänä foorumina sille, joka haluaa keskustella lukemastaan. Lisäksi se on erinomainen lukuvinkkiapaja. Hömpän lukijoille kun tuntuu olevan tyypillistä se, että hyvää halutaan aina vaan lisää.
Hömppä on fiktiivistä. Julkkisjuorut ja iltapäivälehtien jutut eivät täytä hömpän kriteereitä. Ne ovat jotain muuta. Ennen vanhaan maalla käytettiin usein ja osuvasti adjektiivia joutava. On olemassa sopiva substantiivikin, mutta en nyt kirjoita sitä tähän.
Olennaista on, että hömppä tekee hyvää viihdyttämällä, lämmittämällä ja rentouttamalla. Hömpän parissa päästä ei kuulu vaivalloista ratinaa ja raksutusta, vaan aivot löhöävät mukavassa asennossa ja latautuvat rauhassa seuraavaan ponnistukseen.
Hömppä on usein kirjoitettua. Itse asiassa kirjoitettua hömppää on aika paljon, mikä kirjaston kannalta on vaan hyvä asia. Mutta jotkut elokuvatkin ovat mainioita tämän lajin edustajia. Notting Hill esimerkiksi on huippuhömppää, joka kestää ainakin viisitoista katsomista.
Hömpän helmet -blogissa kirjoitetaan naisille suunnatusta viihdekirjallisuudesta. Välillä genren rajoja venytetään ohi hömpän, mutta pääasiassa siitä on kysymys. Ensimmäinen juttu ilmestyi viime vuoden kesäkuussa ja kommentteja ropisi kymmenittäin. Blogia toimittavat kirjailija Kirsti Ellilä ja Tuima, josta en kerro sen enempää. Lukijoiden omat suositukset ja arvostelut ovat tervetulleita.
Blogi toimii hyvänä foorumina sille, joka haluaa keskustella lukemastaan. Lisäksi se on erinomainen lukuvinkkiapaja. Hömpän lukijoille kun tuntuu olevan tyypillistä se, että hyvää halutaan aina vaan lisää.
torstai 10. huhtikuuta 2008
Uutta ja vanhaa lasia
Lasi on kaunis materiaali. Värillisenä se on erityisen upeaa. Värillisenä, jalallisena ja täytenä se on parasta ikinä.
Ääliöt rikkovat lasia huvikseen ja mihin sattuu, fiksut eivät. Kaikkein lahjakkaimmat tekevät vanhasta lasista jotain uutta, ihan taidettakin.
Suomen keräyslasiyhdistyksen etusivulla sanotaan, että yhteisön "tarkoituksena on lasin kierrätystä ja uusiokäyttöä sekä pyrkiä vähentämään lasijätteen syntyä".
Lasinkierrätyksellä on Suomessa kolmikymmenvuotinen historia. Toiminta alkoi Riihimäellä, jossa sitä olivat käynnistämässä kaupunki, Riihimäen Lasi Oy ja paikallinen jätehuoltoyritys.
Kaikki lasi ei ole kierrätykseen sopivaa, mutta ne tavallisimmat eli lasipurkit, lasipullot ja juomalasit voi huoletta kiikuttaa keräyspisteeseen. Osa pulloista on rahanarvoista tavaraa, ja ne käytetään ja täytetään uudelleen juomatehtaissa. Muusta keräyslasista tehdään pakkauslasia ja lasivillaa.
Yhdistyksen kotisivulla on hyvän asiasisällön lisäksi raikas ulkoasu. Värillistä lasia on käytetty kuvituksena vähäeleisen tyylikkäästi.
Evolum Oy on muotoilija Jukka Isotalon yritys, jossa pullo saa uuden hengen. Isotalo käyttää työssään ulkomaisia lasipulloja, jotka eivät kelpaa uudelleentäytettäviksi. Ekologisesti ajatteleva muotoilija kuskaa materiaalinsa ravintoloista ja Alkosta verstaalleen Pyrkijä-nimisellä tavarankuljetuspyörällä.
Tyhjennetty viinipullo saattaa palata samaan pöytään tyylikkäänä lasina tai tuikkulyhtynä.
Ääliöt rikkovat lasia huvikseen ja mihin sattuu, fiksut eivät. Kaikkein lahjakkaimmat tekevät vanhasta lasista jotain uutta, ihan taidettakin.
Suomen keräyslasiyhdistyksen etusivulla sanotaan, että yhteisön "tarkoituksena on lasin kierrätystä ja uusiokäyttöä sekä pyrkiä vähentämään lasijätteen syntyä".
Lasinkierrätyksellä on Suomessa kolmikymmenvuotinen historia. Toiminta alkoi Riihimäellä, jossa sitä olivat käynnistämässä kaupunki, Riihimäen Lasi Oy ja paikallinen jätehuoltoyritys.
Kaikki lasi ei ole kierrätykseen sopivaa, mutta ne tavallisimmat eli lasipurkit, lasipullot ja juomalasit voi huoletta kiikuttaa keräyspisteeseen. Osa pulloista on rahanarvoista tavaraa, ja ne käytetään ja täytetään uudelleen juomatehtaissa. Muusta keräyslasista tehdään pakkauslasia ja lasivillaa.
Yhdistyksen kotisivulla on hyvän asiasisällön lisäksi raikas ulkoasu. Värillistä lasia on käytetty kuvituksena vähäeleisen tyylikkäästi.
Evolum Oy on muotoilija Jukka Isotalon yritys, jossa pullo saa uuden hengen. Isotalo käyttää työssään ulkomaisia lasipulloja, jotka eivät kelpaa uudelleentäytettäviksi. Ekologisesti ajatteleva muotoilija kuskaa materiaalinsa ravintoloista ja Alkosta verstaalleen Pyrkijä-nimisellä tavarankuljetuspyörällä.
Tyhjennetty viinipullo saattaa palata samaan pöytään tyylikkäänä lasina tai tuikkulyhtynä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)